Häät

Tunnelmalliset häät Ravintola Sipulissa

Hääjuhlat suunnitellaan hääparin toiveiden mukaan, pienimmätkin yksityiskohdat huomioiden,
yksilöllisesti toteutettuna.

Olemme suunnitelleet hääjuhliin valmiita buffet-kokonaisuuksia, mutta räätälöimme tarjoilut hääparin toiveiden mukaan.
Hääkakku kruunaa juhlan ja hääpari voi tehdä valinnan mieltymystensä mukaan.
Juhlien jatkuessa pikkutunneille, tarjoamme yöruokailuun sopivaa suolaista pikkupurtavaa.

Punatiilisiin makasiineihin rakennettu Sipuli on yksi Helsingin klassikoista, maamerkki hyvän ruoan ystäville.

Ravintolan keittiö tunnetaan pohjoismaisia perinteitä ja uutta, kansainvälistä gastronomiaa yhdistelevästä linjastaan. Monipuoliset tilaratkaisut ovat tehneet Sipulista yhden Helsingin suosituimmista hääpaikoista. Bankettisali on tunnelmallinen makasiinihenkinen tila ja Talvipuutarha on todella uniikki sekä valoisa tila hääjuhlaanne.

Hääpakettiin sisältyy alkumalja, ruokailu tunnelmavalaistussa juhlatilassa buffetista. Ruokajuomana tarjoilemme pakettiin kuuluvana kaksi lasia (12 cl) viiniä kutakin vierasta kohden. Kukkasomisteista voitte valita joko pöytäkukat tai ison buffetkukka-asetelman.

Hintaan kuuluu kahden tunnin suunnittelupalaveri ravintolan kanssa. Seuraavista tunneista veloitamme 100€ / alkava tunti.

Juhlatilan takuumyyntiin sisältyy juhlatilan käyttö kello 24:00 asti. Jatkoaika onnistuu ennakkosopimuksesta kello 02:00 saakka, veloitus on 400,00 €/ alkava tunti kello 24:00 jälkeen. Huomioittehan, että valomerkki tulee aina puoli tuntia ennen tilan sulkemista.

Tiloissa on kiinteät äänentoistolaiteet ja kaksi langatonta mikrofonia käytössänne. Äänentoistolaitteilla voi soittaa musiikkia mm. puhelimen tai kannettavan tietokoneen kautta (ei äänentoistoa DJ:lle/bändille).

Hintaan eivät sisälly erikoistekniikka, kuten erikoistehosteet ja lavarakennelmat.

Sipulin tiimi on valmiina auttamaan hääjärjestelyissänne. Suunnitellaan yhdessä upeat häät Ravintola Sipulissa!

Hinnoittelu 2024

Banketti- ja Kanavasali
30-60 henkeä 99,00/hlö
60-90 henkeä 96,00 / hlö (Bankettisali)
60-120 henkeä 96,00 /hlö (Kanavasali)

Talvipuutarha
70-100 henkeä 99,00/hlö
100-200 henkeä 96,00/hlö

Hintaan kuuluu kahden tunnin suunnittelupalaveri ravintolan kanssa. Seuraavista tunneista veloitamme
100€ / alkava tunti.

Alkumalja:
Talon kuohuviini tai alkoholiton kuohuviini

Hintaan eivät sisälly erikoistekniikka, kuten erikoistehosteet ja lavarakennelmat.

Buffet (pääruoka pöytiin tarjoiltuna +4€)

Voitte räätälöidä mieleisenne buffet kokonaisuuden alla olevista tuoteryhmistä.

Valitse seuraavista kaksi (2) jokaisesta kategoriasta

SALAATIT

Salaatti melonista, fetasta ja minttu-vinegretteä
Tomaattia- mozzarella, rucolaa ja basamiviinietikkaa
Spelttisalaattia, leipäjuustoa ja punaherukkaa
Salaatti seesam paahdetusta punajuuresta, siemeniä ja vuohenjuustokreemiä
Perunasalaatti paahdetusta perunasta, nokkospestoa ja pikkelöityä punasipulia

KALAT

Inkiväärigraavattua lohta ja pikkelöityä kurkkua
Paahdettua perunaa ja fenkolia, savulohta ja suolaheinää
Savustettuja särkiä ja ahvenia
Silliä ja silakkaa:
(Yuzu- chili silakkaa, Katajanmarjasilakoita, Mustaherukkasilliä)

LIHAT

Savustettua porsaan ’coppaa’ ja tryffelimajoneesia
Maalaispatéta ja kirsikkahilloketta
Ankkarilletteä ja punaherukkahyytelöä
Miso paahdettua karitsan paahtopaistia ja paahdettua munakoisoa

Lisäksi menuun kuuluu vihersalaattia & versoja sekä leipävalikoima ja voita.

Valitse vielä mieleisesi pääruoka seuraavista vaihtoehdoista

Paistettua nieriää ja ruohosipuli- voikastiketta

Tai

Mureaa karitsan niskaa ja tummaa kapriskastiketta

Molempien pääruokien kanssa tarjotaan kauden kasvis-, ja perunalisäke

***

Hääkakku, kahvia ja teetä

2-kaatoa talon puna-/valkoviiniä

Hääkakku valitaan Konditoria PH7:n valikoimista www.konditoriaph7.fi Alle 50 henkilön kakkua ei ole mahdollista saada telineeseen.

Hääkakku Patisseria Teemu Auran valikoimista +8€ / hlö www.patisserieteemuaura.fi Tornitelineen pienimmän kakun koko on 80 henkilöä. Pienemmät kakut onnistuvat kaaritelineeseen.

Lisäksi:

Macaron: mustikka, pistaasi, suklaa, suola-caramel 4,00 / kpl

Yöruokia:

Eromangan lihapiirakka, paahdettua sipulia, aiolia ja kurkkusalaattia 13,00

Hod Dog, paahdettua sipulia, chiliaiolia ja kurkkusalaattia 12,00

Rieskat, kirkasta kaalisalaattia, härkäpapu-curry ja kumina- tillikermaviiliä (Vegaaninen) 11,00